Rasvanpolttajat

Markkinoilla on yhä enemmän ja enemmän erilaisia ja eri valmistajien rasvanpolttajia. Tuotteita mainostetaan useilla eri nimillä ja useissa eri paikoissa, ja osaamattoman on usein vaikea löytää oikeasti toimivia tuotteita muuta kuin useaan otteeseen kokeilemalla. Jos kaipaat lisätietoutta rasvanpolttajista niin sitä saat kätevästi tästä.

Rasvanpolttajat jaetaan kolmeen eri ryhmään toimintaperiaatteensa mukaan:

  1. Rasvan vapautus soluista

    Rasva vapautuu verenkiertoon vapaina rasvahappoina soluista, ja ne päätyvät lihassoluihin energiaksi. Rasva muuttuu siis energiaksi ja palaa pois aivan kuin itsestään. Monesti tämän tyyppisillä tuotteilla myös estetään rasvojen ja hiilihydraattien imeytyminen kehoon. Näiden tuotteiden käyttö on kuitenkin hyvin ristiriitaista aktiivisesti urheilua harrastaville, sillä mm. hiilihydraatteja tarvitaan elimistön optimaaliseen palautumiseen liikuntasuorituksista.

  2. Ruokahalun poisto

    Hyvin suosittu idea on ruokahalun poistaminen. Eniten ruokahalua poistattava tuote on nikotiini, mutta se ei ole muista terveyssyistä johtuen kaikkein viisain valinta laihduttajalle. Ruokahalun poistaminen voi myös aiheuttaa elimistölle erilaisia puutostiloja sekä aliravitsemusta. Ruokahalun poistolääkkeitä ei yleisesti suositella, mikäli laihduttamaan alkava henkilö ei syö selvästi normaalia suurempia määriä tai useammin kuin on tarpeellista. On hyvä muistaa, että normaali, monipuolinen, terveellinen ja kohtuullisesti nautittu kotiruoka ei lihota.

  3. Termogeenit

    Näillä lisätään kehon lämmöntuotantoa niin, että rasva palaa nopeammin. Näissä valmisteissa käytetään usein mm. kofeiinia, joka piristää ihmistä ja lisää täten energiankulutustasi. Useista valmisteista voi löytää paljon vastaavaisuuksia mm. energiajuomien kanssa, jotka sisältävät sekä guaranaa, tauriinia että kasviuutteita.

Suurin osa rasvanpolttajavalmisteista sisältää jonkinlaisia kasveja, joilla on todettu olevan yhteyttä rasvan palamiseen. Tällaisia kasveja ovat mm. härkäpavut, tarhapavut, pippurit, chilit ja erilaiset teeuutteet.

Rasvanpolttajia on tutkittu paljon, ja ne ovat osoittautuneet hyviksi ja toimiviksi tuotteiksi liikunnan ja tasapainoisen ruokavalion tukemana. Tulokset ovat olleet lähes poikkeuksetta suurempia kuin pelkän ruokavalion ja liikunnan siivittämänä.

Kannattaa myös muistaa, että rasvanpolttajat sisältävät usein kymmeniä erilaisia vitamiineja, sekä erilaisia kehoon vaikuttavia muita ainesosia. Niiden koostumukset vaihtelevat merkittävästi. Yksilöllisesti oikean tuotteen löytäminen kannattaa aloittaa mahdollisimman pienilukuisilla pitoisuuksilla, jotta ylilyönneiltä vältyttäisiin. Ravintolisät eivät korvaa tasapainoista ruokavaliota, eikä näilläkään pääse tuloksiin ilman oikeanlaista tukitoimintaa.

Rasvanpolttajat ovat lisäravinnemarkkinoilla ehkä eniten tarjottu tuote. Niitä on saatavilla pillereinä, tabletteina, tahnana, nesteenä sekä jauheena – eli kaikissa muodoissa. Tuotteita löytyy sekä laimennettavana versiona että valmistuotteena. Pakkauskoot vaihtelevat paljon, ja kannattaa tutustua huolella siihen, millainen rasvanpolttaja on sekä vaikutuksiltaan että tehokkuudeltaan omia tarpeitasi vastaava.

Click Here to Leave a Comment Below 0 comments

Leave a Reply: