Aloittelijan lisäravinteet

Monesti aloittelevien treenajien tai laihduttajien on vaikea löytää laajasta lisäravinteiden viidakosta juuri heille sopivia tuotteita. Myös mielipiteitä on yhtä paljon kuin käyttäjiä, joten oikea tuote ei aina heti tule edes mieleen.

Tilaa lisäravinteita täältä!

Aloittelijoiden on hyvä muistaa, että liikunta ja monipuolinen, terveellinen ruokavalio ovat peruspilareita niin liikunnan harrastuksessa, kilpailussa kuin laihduttamisessakin. Näitä eivät korvaa mitkään lisäravinteet. Myös liiallisuuksiin pyrkiminen tulisi unohtaa – lisäravinteet eivät ole ”miracle-makereita”, eivätkä täten tee ihmeitä yksin – ilman oikeanlaista tukitoimintaa.

Lisäravinteet eivät myöskään itsessään saa lihaksistoa kasvamaan tai ihmistä laihtumaan, vaan ovatkin usein sidoksissa elimistön omaan toimintaan – ja näin ollen vain tukevat toivottua reaktiota kehossa. Tämä tekee myös suurimmasta osasta tuotteita täysin vaarattomia.

Vastakohtana taas on myös yhtä tärkeää muistaa, että liikunnan lisääntymisen ja kehon kuntoutuksen yhteydessä myös elimistön tarpeet nousevat, joten lisäravinteita on usein suositeltavaa lisätä maltillisesti pidemmällä aikavälillä.

Yleismaallisena neuvona voidaan antaa, että suositellaan aloittelijoille ensisijaisesti harjoitusten alkaessa erilaisia monivitamiinivalmisteita sekä palautusjuomia. Näin saadaan keho korjaamaan itseään aina mahdollisimman pian suoritusten jälkeen. Nämä tuotteet ovat usein vaarattomia sekä helppokäyttöisiä, eikä niillä ole sivuvaikutuksia, vaikka elimistö saisi niitä tarpeisiin nähden liikaakin. Palautusjuomat voi ensi alkuun korvata hyvin maidolla, mikäli sen säilöminen kylmässä on mahdollista liikunnan ajan. Maitoproteiini auttaa lihaksia kasvamaan.

Mikäli kuitenkin tuntuu, että tarvitset muitakin lisäravinteita, on suosittuja ensiravinteita muun muassa kreatiini, proteiinit (herat, massanlisääjät) ja hiilihydraatit (esim. dekstro). Näitä on saatavilla useissa eri pakkauskoissa, ja niiden annostusta voit itse määritellä ohjeiden rajoissa. Edellämainitut lisäravinteet ovat myös tutkittuja ja näin ollen myös aloittelijalle turvallinen vaihtoehto.

Useimpien lisäravinteiden vaikutukset ovat pitkälti tutkittuja, ja useimmat tuotteet ovat osoittautuneet lähes poikkeuksetta toimiviksi. Myös käyttäjien kokemukset ovat olleet positiivisia.

Kuntoilussa ja laihdutuksessa maltti on kuitenkin valttia – muista siis myös paljonko ja mitä sinun kehosi tarvitsee. Esimerkiksi laihduttajan ravintoainetarpeet ovat hyvin erilaiset kuin saliurheilua harrastavan. Niinpä aloittelijoiden olisi hyvä tutustua useisiin valmisteisiin ja niiden antamiin etuihin ja painopisteisiin valitessaan itselleen sopivaa tuotetta.

Aloittelevat laihduttajat voivat myös harkita käyttävänsä rasvanpolttajia, jotka ovat paljon tutkittuja ja tukevat nimenomaan laihdutusta. Rasvanpolttajia on saatavilla useita erilaisia, ja ne vaikuttavat eri tavoilla. Nämä ovat kuitenkin tarkoitettu eritoten laihduttamiseen, eikä käytettäväksi kilpaurheilijoille.